blogi

Olen suorittanut perusteellisen kenttätutkimuksen näissä vaaleissa kansalaisten mieliä eniten painavista teemoista ja saanut selville tärkeimpien aiheiden TOP 3 -listan.

Tutkimusmenetelmänä olen käyttänyt osallistuvaa havainnointia. Tutkimusalueeksi valikoitui arpomalla Pohjois-Karjalan vaalipiiri. Demografisista syistä tutkimus toteutettiin Joensuussa. Tutkimuksen otos oli edustava ja fb-statuspäivitysten valossa tulokset näyttäisivät pääosin olevan yleistettävissä koskemaan myös muita vaalipiirejä. Tulokset ovat tässä:

3. ”Vihreät kannattavat ydinvoimaa.”

Ihan oikeasti ihmiset! Kuinka monella tavalla on mahdollista ymmärtää väärin virke ”Vihreät on ainoa puolue, joka on äänestänyt yksimielisesti ydinvoimaa vastaan hallituksessa, eduskunnassa ja eduskunnan valiokunnissa.”?

2. ”Karjalan palautus”

Kansalainen: Mitäs te vihreät aiotte seuraavalla vaalikaudella tehdä Karjalan palauttamiseksi?
Vihreä ehdokas: Emme mitään. Mukavaa päivänjatkoa!

1. ”Perseeseen nussiminen”

Pahoittelut herkille lukijoille, mutta kyseessä on sanatarkka lainaus useammankin äänestäjän avausrepliikistä heidän hakeutuessaan vihreiden ehdokkaiden juttusille.

Ja juttua riittää. Siinä eivät auta järkiargumentit, ei kohtelias pyyntö pidättäytyä esittämästä kunnianloukkauksen tunnusmerkistön täyttäviä luonnehdintoja eri seksuaalivähemmistöjen edustajista, ei juupas-eipäs -tason jankkaaminen samaa sukupuolta olevien adoptio-oikeudesta eikä edes kävely pois tilanteesta. Kansalainen päästelee kaiken kuviteltavissa olevan asiattoman kuonan, mitä seksuaalivähemmistöihin vain voi keksiä liittää. Tiesittekö esimerkiksi, että kaikki naisvoimistelijat ovat lesboja?

Pelottavinta tästä suosituimmaksi osoittautuneesta teemasta käytävissä keskusteluissa ei kuitenkaan ole niiden sisältö. Pelottavinta on se, että keskustelukumppani ei ole millään lailla uhkaava tai aggressiivinen, vaan ihan tavallinen tuulipukuinen leppoisasti rupatteleva pohjoiskarjalainen pappa.

Julkaistu Vihreässä Langassa 8.4.2011

On tulkinnanvaraista milloin vaalien jälkeinen elämä alkaa. Koulukuntia on karkeasti laskien kolme.

Sunnuntai-ihmiset
Ensimmäisen koulukunnan mukaan vaalien jälkeinen aika alkaa su 17.4. klo 20.01, kun äänestyspaikat on suljettu. Vaalien jälkeen sunnuntai-ihmiset jännittävät henkeä pidättäen ennakkoäänten julkistamista, seuraavat paria kolmea netin tulospalvelua, juhlivat tuoreita kansanedustajia ja vihreää vaalivoittoa.

Maanantai-ihmiset
Toisen koulukunnan mielestä elämä vaalien jälkeen alkaa maanantaina. Vaalien jälkeen maanantai-ihmiset heittäytyvät huilaamaan x-asentoon. Lepuuttavat esitteitä jakaessa ja lehtiä luukuttaessa väsynyttä kättä. Sulattavat vaalikentillä kohmettuneet varpaat. Toipuvat riekkumisesta vaalivalvojaisissa.

Kunnolla levänneet ihmiset
Kolmannen ryhmän muodostavat ne, jotka laskevat elämän vaalien jälkeen alkavan, kun vaalit on saatu ulos systeemistä. Siis kun vaalihuumasta on havahduttu, univelat nukuttu pois, kampanjalaskut maksettu ja kyetään arvioimaan vaalikampanjan onnistumisia ja mahdollisia opetuksia.

Tämä kevät tuottaa haasteita varsinkin kolmanteen ryhmään kuuluville Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton aktiiveille. Vaalien jälkeiseen elämään pitää olla valmis reilut neljä vuorokautta vaalituloksen selviämisen jälkeen, kun ViNOn liittokokous käynnistyy pitkänperjantain aamuna ja jatkuu pääsiäislauantaihin. Liittokokouksen jälkeen kevät onkin sitten tasaista kiitoa hallitusneuvottelujen piinaavan jännittämisen kautta kesäkuun puolenvälin puoluekokoukseen, jossa valitaan kaikki puolueen luottamushenkilöt.

Jos siis tunnistat kuuluvasi ryhmään kolme, käytä pääsisäisviikko määrätietoiseen vaaleista palautumiseen. Siis paljon unta, dvd:ltä tuotantokausi tai pari sopivaa televisiosarjaa, leppoisia päiväkävelyitä ja kahvilassa istuskelua jaksojen välissä.

Terveisin

Minttu,
jolla on jo Gilmoren tyttöjen kausi 7 odottamassa

Julkaistu Rönsyssä 1.4.2011

Matkustin tänään Helsingistä Joensuuhun. Laukatessani hirmuisten kantamusten kanssa laiturille viitisen minuuttia ennen virallista lähtöaikaa lähdön ilmoitettiin viivästyvän viisi minuuttia. Siitä viivästystä lisättiin kuulutuksissa ja tauluilla aina viisi minuuttia kerrallaan. Syyksi kuuluttaja mumisi jotain vetureista ja ratapihasta.

Odotellessa ehdin hakea kahvin ja juoda sen, ostaa juorulehden ja lukea sen sekä rupatella Kiteelle matkaavan varsinaissuomalaisen kanssa. Aikaa jäi vielä menneiden muisteluunkin.

Muistelin vanhoja hyviä aikoja 2000-luvun alussa, kun Joensuun ja Helsingin välillä kulki yöjuna. Silloin pääsi pirteänä aamukahdeksalta Helsingissä alkavaan kokoukseen, saattoi hoitaa asioita koko päivän ja ehtipä vielä järjestöille tyypilliseen viideltä tai kuudelta alkavaan kokoukseen ennen yöjunalle kipittämistä. Seuraavana aamuna oli taas Joensuussa valmiina kokonaiseen tehokkaaseen päivään. Nykyään yksittäisen Helsinki-päivän pituus on maksimissaan kahdeksan tuntia kello kymmenestä kuuteen, mikä ei mahdollista sen enempää aamu- kuin iltakokouksiakaan. Eikä päivä aina ole tuota kahdeksaakaan tuntia, kun aamujunan myöhästyminen lyhentää päivää alkupäästä.

Tuntuu, että vuoden 2006 syyskuussa näyttävästi lanseerattu uusi juna-aika on tuonut mukanaan vain kroonisen myöhästelyn. Aina tuntuu olevan liian kylmä tai liian kuuma, lunta, jäätä, vettä tai lehtiä kiskoilla tai, mikä pahinta, liikaa matkustajia liikkeellä.

Huolettaa, että kohta jäljellä ovat vain sinnikkäimmät junamatkustajat ja kaikki muut turvautuvat lentämiseen tai omaan autoon. Ettei näin kävisi, kaikki kotimaan lentoliikenteen tekohengittämiseen pumpattu raha pitäisi suunnata raideliikenneinvestointeihin. Nopeiden Helsingin-yhteyksien lisäksi Joensuusta pitäisi ehdottomasti olla suora raideyhteys Kuopioon.

Entä kuinka matkani päättyi? Juna saapui Joensuuhun 45 minuuttia aikataulusta jäljessä ja minä kaupunginvaltuuston kokoukseen puoli tuntia myöhässä. Onneksi siellä kuitenkin äänestettiin mm. pöytäkirjantarkastajista, joten ehdin mainiosti mukaan varsinaisten päätöspykälien käsittelyyn.

Parhaillaan vietetään luonnon monimuotoisuuden vuotta niin kansainvälisesti, ympäristöjärjestöissä kuin Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitossakin. Komeasta nimestään huolimatta 2010 on epäonnistumisen vuosi. Kansainvälinen tavoite oli pysäyttää luonnon monimuotoisuuden väheneminen vuoteen 2010 mennessä. Tavoitteesta jäädään kauas ja aktiiviseen keskusteluunkin on herätty vasta nyt, kun tavoitteessa pitäisi jo olla.

Julkisessa keskustelussa tunnetaan ennestään maahanmuuttokriitikot ja ilmastoskeptikot. Monimuotoisuuskeskustelun nousu on tuonut uuden ryhmän, luonnon monimuotoisuus -skeptikot. Lumo-skeptikko kyseenalaistaa biologien tutkimustulokset niin kuudennen sukupuuttoaallon olemassaolosta ja syistä kuin ratkaisukeinoistakin. Aivan samoin kuin ilmasto on lämmennyt ennenkin, sukupuuttoaaltoja on ollut maapallon historiassa ja käynnissä oleva monimuotoisuuden kato on yhtä vähän ihmisen aiheuttamaa kuin ilmaston nykyinen lämpeneminen.

Lumo-skeptikkoa kuunnellessa ei tiedä, itkeäkö vai nauraa. Tähän mennessä pähkähulluin heitto on ollut saimaannorpan suojelu syömällä. Pari faktaa. Laulujoutsenta ei 50-luvulla pelastettu uhkaavalta sukupuutolta syömällä. Se suojeltiin syömiseltä rauhoittamalla ja runsaalla valistustyöllä. Veden alta esimerkiksi sopii tonnikala, joka on syöty sukupuuton partaalle maailman meristä sekä purkitettuna että raakana.

Lumo-skeptikko syyttää luontoväkeä keskittymisestä pandaan, saimaannorppaan ja muihin söpöihin nisäkäslajeihin. Samaan aikaan luonnonsuojelijat ovat naurettavia piipertäjiä vaatiessaan suojeltavaksi milloin mitäkin öttiäistä ja kääpää. Ei ole norpan ja liito-oravan vika, että ne ovat söpöjä, suurisilmäisiä karvaeläimiä, joiden kohtalo kiinnostaa ihmisiä. Eikä ole korpikolvan ja pursukäävän syytä, että ne ovat pieniä ja huomaamattomia. Luonto on siitä jännä, että kaikilla lajeilla on oma tehtävänsä esimerkiksi saaliina, saalistajana tai vaikkapa elinympäristön luojana.

Elinympäristöt lumo-skeptikko unohtaa kokonaan. Luonnon monimuotoisuus on kuitenkin myös elinympäristöjen moninaisuutta aina luonnontilaisista soista ja metsistä ihmistoiminnan synnyttämiin perinnemaisemiin ja kaupunkiluontoon. Luonnon monimuotoisuuden suojelu tiivistyy ajatukseen luonnon itseisarvosta. Se on käsitteenä lumo-skeptikoille ja kokoomuslaisille kolopesijöille kuin vierasta kieltä.

Lumo-skeptikoita tai ei, peli ei ole vielä täysin menetetty. Puhumalla pontevasti luonnon itseisarvosta ja ryhtymällä tekoihin epäonnistumisen vuosi 2010 on käännettävissä aidoksi luonnon monimuotoisuuden juhlavuodeksi. Aloitetaan vaikka kieltämällä viimein verkkokalastus saimaannorpan levinneisyysalueella.

Julkaistu Vihreässä Langassa 16.4.2010